30.4.2012

Mitäs sulle kuuluu?

Olen päättänyt että pyrin välttämään leimasimien ostoa mahdollisimman paljon, koska piirtämällä itse pystyy melko monenlaiseen. Tosin täytyy nyt samaan hengen vetoon todeta että odottelen postista saapuvaksi paria hairahdustani eli menin ja ostin Koukussa Kortteihin- sivuston kirppikseltä pari magnolia leimasinta. Melkeen jo kadun tekostani.

No tänään valmistui kortti jossa hahmo on omasta kynästä peräisin. ja väritys tietenkin promarkkerin aivan ihanan tasaista jälkeä jättävillä tusseilla. Ja samaiseen korttiin pääsin tekstailemaan Teippitarhalta peräisin olevaa läpinäkyvää dymotarraakin, kiitokset sen noutamisesta ystävättärelleni.


Tämä kortti matkasi toiselle ystävälleni kuulumisten kera.

Oikein mukavaa vappua kaikille!

29.4.2012

Välipalatyö

Pientä näpertelyä papereiden kanssa, ja farkkujen "hintalapusta" syntyi kirjanmerkki.

28.4.2012

Makean nälkään


Kai leipominenkin on käsillä tekemistä ja väkertämistä. No jokatapauksessa pitää esitellä mun ekat itse tehdyt macaronsit (tai miten ikinä tuo kirjoitetaankaan). Monesti olen näihin ruokablogeissa ja muuallakin törmännyt ja miettinyt että noita pitäis kokeilla. No nyt on kokeiltu. En tiedä oliko maku kohdillaan, koska en ole valmiita aikaisemmin maistellut, mutta ainakin nämä makeanhimon tyydyttivät. Välissä on tuota lime curdia. Pitää ehdottomasti kokeilla toisenkin kerran.

Ohjeen nappasin Valion sivuilta



27.4.2012

Lipasto

Edellisen postauksen almanakan vanhoista kansista syntyi myös jotain. Tulitikkulaatikoista ja keinonahasta syntyi jälleen uusi lipasto nukkekotiin.


26.4.2012

Uudet kannet

Tytär on jo pidempään toivonut omaa almanakkaa, josta voisi katsoa mm. nimipäiväsankarit. Minulla on liitosta saatu kalenteri täysin käyttämättömänä. Voitte vaan kuvitella miltä neidin nääma näytti kun näytin tätä musta kantista kalenteria hänelle ja kysyin haluatko tämän. No EN!


Hmm.... pientä raksutusta äidin päässä ja tadaa... kalenteri sai uudet kuoret. Nyt kelpaa :)


Toki aina ei mene aivan kuin strömsöössä. Ompelukoneen lanka hyppäs jotenkin kummasti ja jossain vaiheessa ompelus näytti tältä. Mutta onneks se oli korjattavissa.



Purnukka

Oon jotenkin innostunut noiden erillaisten purkkien tuunailusta. Niihin on mukava laittaa esille kyniä ja muuta tärkeää. Muutama purkki on vielä alkuperäisessä kuosissaan, mutta nyt yksi niistäkin on saanut uuden ulkoasun. Purkin "aukoista" näkyy karttaa niiltä seuduilta jotka itselleni ovat erityisen tuttuja.

Tästä se lähti:


Ja tällainen siitä sitten tuli.



22.4.2012

Kukkaiset onnittelut

Kortteja tekis mieli tehdä yli omien tarpeiden. Hieman olen yrittänyt hillitä ns. tarpeettomien korttien tekoa, mutta tämä on tehty nyt kyllä ihan vaan siksi kun teki mieli tehdä kortti. Eli saaja ei ole vielä ainakaan tiedossa.



20.4.2012

Niitä näitä kaalenpäitä

 Pääsiäinen meni jo, mutta pakko esitellä meidän lasten pääsiäisruohot ja neidin tekemät ihanat angry birdsit (+possu).


Ja sitten pitää vielä esitellä Hullujen päivien ostoksiakin. Olin vakaasti päättänyt tällä kertaa jättää väliin noi hulluttelut, mutta eihän se onnistunut. Muistin että viimeksikin oli Akateemisessa kirjakaupassa hullareiden aikaan myytävänä akvarellilehtiöitä. Ja niitä lähdin metsästämään nytkin. Ja olihan niitä. Nyt otin matkaan sekä A3-lehtiön kuin myös A4-lehtiön. Lisäksi matkaan lähti myös aaltopahvia ja tuollaisia ihania krumeluurikuvioituja papereita.

14.4.2012

Munkin on saatava tällainen

Tiedättekö sen To Do-listan, eli siis Pitäis Tehdä-listan. Se paisuu ja paisuu aina vaan varsinkin, kun selailee toinen toistaan ihanampia blogeja täällä netin ihmeellisessä maailmassa. Tämä kassi on ollut jo pitkään tuolla listalla.

Törmäsin ensimmäisen kerran tähän mainioon ideaan Annan aarteet-blogissa. Ajatus kassissa on niin mahtava, ja kaavat taitaa löytyä meidän jokaisen kaapista tai laatikosta. Jokainen on varmasti tämän esikuvaan ollut kosketuksissa. Kassin kaavat on nimittäin ihan perus muovipussista.Tämä taitaa lähteä seuraavalle kauppareissulle.


5.4.2012

Perheenlisäys



Maailman kirjat on menneet ihan sekaisin. Yleensä mä tapan melkeen kukan kuin kukan. Kliivian olen saanut joskus kaaauan kauan sitten lahjaksi (tais olla äidiltäni) ja se on kärsinyt mun "hellässä" hoidossa (vai pitäiskö sanoa hoitamattomuudessa) jo ihmeen kauan... meidän hoitosuhde on tainnut kestää jo yli viis vuotta. Viime vuonna erotin tuosta kliiviasta yhden poikasen, kun purkki alkoi käydä ahtaaksi. Nyt tuo alkuperäinen kukka ja sen poikanen ovat yllättäneet minut pukkamalla purkin täydeltä poikasia. Jos pysyin laskelmissani niin lapsukaisia taitaa olla jopa seitsemän. Nämä on nyt vieroitettu omiin purkkeihin ja yksi lähti hoitoon alkuperäisen kliivian lahjoittajallekkin.

Ja jottei tässä olis ollut ihmettä tarpeeksi niin toinen noista vanhemmista kliivioista päätti yllättää minut myäs kauniilla kukilla. Voi kun mä olen niiiiin iloinen! :)

1.4.2012

Vitsa mulle, palkka sulle

Iloista Palmusunnuntaita! Tästä talosta annettiin kaikille iloisille virpojille tällaiset pienet itse tehdyt karkkipussukat. Ja virpojia onkin riittänyt yllättävän paljon. Kaikki pussit (n.20 kpl) on jaettu jo ennen kolmea.