Meillä on kissa. Se tuli meille eilen. Se on kotoisin sieltä missä on ne kaikki ihanuudet joista sanotaan, että tuonhan voi tehdä ite.
Voi kuinka monesti onkaan tullut sanottua milloin missäkin seurassa, että tonhan nyt vois tehdä itekkin. Mutta täytyy myöntää, että näin äkkiseltään mietittynä, en muista yhtään mistä kaikesta on tullut noin sanottua. Mutta tämäpä kissa ei jäänyt unholaan. Bongasimme tällaisen kissan Oulun Taito-shopista rautatieaseman läheisyydestä. Poikani 6 v. olisi halunnut punaisen kissan, jolla oli hillittämän pitkä häntä ja nappisilmät. Minä en julmana äitinä antanut ostolupaa. Mutta lupasin, että tehdään sellainen ite. Poika oli kovin huolissaan, että tuleehan siittä samanlainen, onhan sillä samanlaiset nappisilmät ja onhan sillä ehdottomasti samanlainen tasku.
Päätin tällä kertaa ottaa härkää sarvista vai pitäisikö ennemminkin sanoa että kissaa korvista heti kun pääsimme kotiin. Lompsimme pojan kanssa kangaslaatikoille. Poju sai itse valita kankaat (joka oli muuten yllättävän helppoa... kaikki löytyi samasta laatikosta... ja mulla on kuitenkin useampi laatikko noita kankaita). Ja samoin poika valitsi napit... se olikin paljon tarkempaa puuhaa.
Noin vajaan tunnin jälkeen pojalla oli käsissään oma kätisesti täytetty kissa.
Ja se on sen jälkeen kulkenut lähes kaikkialle. Sitä on ulkoilutettu ulkona. Se on istunut ruokapöydässä. Tehnyt kuperkeikkoja ja hyppinyt trampoliinilla. Ja syksyllä se lähtee kuulemma eskariin.
