14.2.2015

Ystävä hyvä

Ystävyys, mikä ihana syy tehtailla kortteja. Tänä vuonna tein puolisen kymmentä korttia. Kaikki ei olleet samanlaisia, mutta ehkä suurimpana yhteisenä tekijänä oli teksti. Kynän viiva ja paksuus, erillaiset tekstityylit, erillaiset kynät jne. ovat kiehtoneet minua viime aikoina. Tässä kuva yhdestä kortista, joka lähti tärkeälle ihmiselle.


Tiedän että blogi on ollut pitkään ruususen unessa. Toivottavasti saisin tässä kevään aikana vihdoin heräteltyä sen ja lisäiltyä tänne kuvia tuotoksistani. Kaikenlaista on tullut tehtyä, mutta kuvia ei ole tullut aina otettua, saati että olisin niitä vähäisiä kuvia julkaissut. Blogini ei varmastikkaan ole kovin luettu, mutta on todella ihana kuulla, kun joku on lukenut blokkauksiani tai kyselee livenä miksi blogia ei ole päivitetty.