Minimaalisia kutomuksia

Taas on tyttären nukkekotiin askarreltu jotain pientä ja kivaa. Koska minä itse olen innostunut kovasti tuosta kutomisesta (vai onko se neulomista), niin tottakai neiti toivoi myös nukkekotiin asianmukaista varustelua. Eli lankavyyhtejä ja keskeneräisen neuleen (puikkoine coctailtikun puolikkaat).

Ja tässä miniatyyri maailmassa ei tipahdeta kartalta. Nukketalon asukkailla on tottakai oma Atlas.

Pörrömekkoja

Flunssaisena ei oikeen tee mieli touhottaa kovasti. Sohvalla pötköttely ja siinä samalla kutominen sopivat hyvin siis tähän tilanteeseen, kun jotain kuitenkin haluaisi saada aikaiseksi. Eilis iltana syntyi tyttären Moxille pari uutta mekkoa. Mekot syntyivät niistä langoista mitä laatikossa sattui löytymään (ja niitähän kyllä löytyy...valitettavan paljon). Ja sitten jännättiin vaan mitä sattuu syntymään. Eli aika tarkkaan tyyli oli sellanen, että mennään kerros kerralla ja mietiskellään siinä samalla että mitähän seuraavaksi. Tyttö oli kyllä tyytyväinen molempiin. Eikä tuo mallikaan vastaan hangoitellut :)

Ystävänpäivä

Oikein ihanaa ystävänpäivää. Tällaisia kortteja tuli tuossa viime viikolla tehtyä.

Se vaan tuli

... siis visio. Ihan yhtäkkiä yllättäin, näin sieluni silmin sellaisen pienen huopaisen pullean magneetin, jonka reuna on kehystetty pykäpistoin (tai niin kuin tytär sanoo ykäpistoin). Ja tänään kun tulin töistä piti tuo visio toteuttaa pikimiten. Vielä saman päivän aikana tuo visio matkasi potkukelkan kyydissä uuteen kotiin ystävälleni lahjaksi.

Toinen puoli on vaaleanpunainen ja sisäpuolella on magneetti.

Kesälaukku

Tytär selaili tänään mummulareissun automatkojen ajan omaa käsityökirjaansa Minä osaan itse. Ja tulipa tuota selattua mummulassakin mummun kanssa. Neiti löysi kirjasta kivan ohjeen jossa tehtiin nauhoilla koristeltu laukku.

Neiti valitsi itse pohja kankaan ja tietenkin nauhat. Nauhat ommeltiin ompelukoneella. Tässä äiti toimi apurina. Suurimman osan nauhoista neiti ompeli itse (äiti antoi koneelle vauhtia). Ja Nukkumatin painaessa päälle aikataulunsa kanssa jouduttiin lopuissa nauhoissa turvautumaan äidin nopeampaan ompelutaitoon. Olkanauha kiinnitettiin napin avulla. Sen tytär teki itse kieli keskellä suuta. Eikä edes pistänyt itseään neulalla sormeen. Hienoa!

 Ja tässä lopputulos:

Kynnetkin maalissa

Tänä viikonloppuna tuli maalattua muutakin kuin paperia... Kynsiin tuli taiteiltua hieman erinlainen manikyyri.

Melkeen ekat sukkaset

Meidän suvussa sukat kutoi mun lapsuudessa enoni. Silloin en liiemmin viilasukista tykännyt, mutta malli oli kaunis. Sittemmin samaa mallia on kutonut äitini. Muutama vuosi takaperin minusta kai kehkeytyi vilukissa, koska kaivoin villaiset sukat jalkaani. Ja tilasinpa joskus äidiltäni oikein pitkävartiset sukatkin. Äiti on kyllä urakoinut sukkia lähipiirille kiitettävän määrän viime vuosien aikana. Meidänkin lapset kulkee mummun kutomissa sukissa. Iso kiitos siitä!

Vihdoin ja viimein sain valmiiksi ihan itse tehdyt villasukat (jos ei lasketa niitä yläasteellatehtyjä muodottomia yksilöitä, joiden kutominen ei ollut millään tapaa nautinto). Viime talvenakin aloitin sukat, mutta innostus lopahti kesken. Nyt sain sukat valmiiksi.... tosin lanka on eri kuin viime vuonna. Ja näiden kutomiseen tuli himo. Oli ihan pakko katella telkkaa ja kutoa ja kutoa ja kutoa... ja tulipa noita kudottua työpaikallakin kahvitunnilla. Malli ei ole aivan sama mitä äitini tekee. Mutta ylpeä olen! Ihanaa!

Mun siro kolmiseiska

Kantapää

Ja vielä hieman hempeilyä. Ostin viime viikonloppuna vaaleanpunaisia tulppaaneja, jotka eivät olleet ihan perinteisen näköisiä. Tytär oli sitä mieltä että ne näyttivät ruusuilta.

Tulitikkulaatikon uusi elämä

Työkaverini on lahjoittanut tyhjiä tulitikkurasioita minun ja tyttäreni askarteluihin. Tässä yksi tuotos nukkekotiin, joka on niellyt sisäänsä neljä normaalikokoista tikkuaskia.

Pipo päässä pakkasella

Pakkaspäivä on seurannut viime viikon aikana toistaan. Ulos ei todellakaan uskalla edes pyrähtää ilman pioa, kun pakkaslukemat hipovat -30 astetta. Hrrr! Vuoden tai ehkä jopa kahdenkin ajan hyppysissäni on pyörinyt kerä jakkilankaa, jota ostin joskus ystäväni kehujen innoittamana. Heti oli selvää että pipohan siittä on tehtävä. Mutta ohjeiden lukeminen kutomisessa ei ole ollut koskaan minun juttu. Mutta nyt kun tuon langan olen muutamaan otteeseen neulonut pipoksi ja sitten purkanut melkeen yhtä innolla, totesin että voisin ehkä lukea jotain ohjettakin tällä kertaa. Ja kun ystäväni oli tyttärelleen tehnyt eräällä mallilla pipon jonka malli minua kiehtoi, niin ohjeen valintakin oli helppo. Tätä en nyt enää pura.... vaan pistän päähäni silläkin uhalla, että mies totesi sen olevan Kimi Räikkösen pipo.