6.1.2014

Vuoden aloitus

Uusi vuosi ja uudet kujeet. Tai no aika vanhat kujeet. Eli yhä edelleen skräppääminen ja muu paperiaskartelu tulee toimimaan minun terapeuttina. Korut tai niiden tarvikkeet eivät juurikaan huutele kaapista (mutta ei vielä raski luopua niistä, jos vaikka takki vielä kääntyisi). Paperit sen sijaan pitää ihan hirmuista meteliä. Mieli tekisi enemmän kuin mihin aika ja voimat riittävät. Ja uusia ideoita on pää täynnä, kunhan vain kerkeäisi tekemään.

Joululoman aikana syntyi kolme uutta skräppisivua. Ensimmäinen oli lähinnä fiilistelyä paperin ja musteiden kanssa. Kuvana on anoppilan mökin laiturilta ottamani kuva kynttilölyhdystä. Istuin tuolloin pitkän tovin laiturin nokassa yksikseni ja kuvailin laiturille sijoitettuja lyhtyjä. Ihanan tyyntä ja rauhallista. Oli niin hiljaista että teki mieli melkein kiljaista. 


Nyt tuon kuvan liitin tähän joulun jälkeiseen tunnelmaan siitä hetkestä, kun lumet olivat (jälleen kerran) sulaneet ja maa oli jäinen ja musta. Pimeää! Ja vielä joulukuussa. Toivottavasti tämä on vain ohi menevä ilmiö. Toivottavasti jouluista ei tule tällaisia. Kaipaan lunta ja pakkasta. Kuinka lumi valaisee tätä muuten niin pimeää vuodenaikaa. Ja tulihan sitä lunta sitten heti vuoden vaihtuessa.



Toinen sivu syntyi joululahjani pohjalta. Sain lahjaksi mieheltäni Polarin Loop-aktiivisuusrannekkeen. Tätä olinkin mielessäni toivonut. Jospa tämä lisäisi aktiivisuuttani, tai ainakin tällä on mielenkiintoista seurata ihan normipäivänkin liikkumista ihan vaivihkaa.

Sivusta tuli hieman epäjouluinen vaikka siihen onkin lisätty jouluisia asioita. Miten rantakivellä istuskelu, Loop ja joulusukka saatetaan yhteen. Sitä kerkesi miehenikin jo ihmettelemään. Mutta teksti nivoo asiat mielestäni hyvin yhteen. Kiva välillä tehdä jotain ihan hullua.



Ihanaa tammikuuta!

1 kommentti:

  1. Sulla on sama vaihe kuin mulla, paperi huutelee luokseen :)
    Ihana paperi!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Niitä on aina kiva saada.