Muistikirja on täydentynyt sairastelusta ja kaikesta muusta huolimatta.
11.3. Aiheena oli: "Mitä söit tänään". Tässä nyt varmaan ei ole kaikki mitä söin, mutta jotain ainakin. Ja en tosiaankaan syönyt vain merkkareita, vaikka ne hyviä onkin.
12.3 oli tehtävä sivu lainauksesta josta pidän. Viime aikoina meillä on luettu Tatu ja Patu pihalla -kirjaa. Tuo on aivan mahtava. Tykkään etenkin Majanrakennus jutusta. Siinä majan rakentaja toteaa tämän sivun lauseen, kun apupoika lähtee päiväunille.
13.3. sain antaa itselleni kunniamaininnan tai mitallin. Sairastuin samaisena päivänä mahatautiin, joten tästä sitten revin aiheen tähän sivuun.
14.3. "nautin" mahataudista kotosalla, kun päivän aiheeksi tuli lempiasiat tänään. Äääk! Pisti kyllä miettimään. Päivä ei tuntunut yhtään nautinnolliselta siinä mahan kouristelujen lomassa. Mutta tällaisen sivun lopulta pinnistelin aikaiseksi.
15.3 Aiheena oli kauppalistat. Täytyy myöntää, että tänään ei sytytä. Edelleen vaakataso vetää voiton, eikä mulla itse asiassa ole yhtään kauppalistaakaan. Tämä päivä taitaa jäädä tyhjäksi.
Kääk, mahatauti on kyllä ihan hirveä tauti! Voin melkein tuntea ne kouristelut, miulle kun tulee kaikki liikkeellä olevat mahataudit aina!
VastaaPoistaIhanasti muuten piirretty nuo sivut!
Oho, tulipas monta huutomerkkiä :)
Kiitos Sirutuuli. Harvoin tulee nykyään piirrettyä, mutta nyt oli kivat aiheet.
PoistaTosi kauniita sivuja! Sitaatti on aika mainio ja mitali vallan hieno, vaikka aihe onkin vähän ikävämpi. Hus pois mahatauti!
VastaaPoistaKiitos Kirsikka. Onneks mahataudit ei kestä ikuisuuksia. Nyt sekin on mennyttä aikaa.
PoistaJollain on ollut promarkerit ja teipit tehokäytössä! Wautsi-wau! On mukava nähdä piirroksiasi, toivottavasti niitä on lisää luvassa :).
VastaaPoistaJuu, mitäpä noita säästeleen. Pitää käyttää, niin voi sitten ostaa lisää teippejä :). Ja piirustuksia oon nyt yrittänyt tehdä. Kiitos kun vinkkasit tästä haasteesta.
Poista