6.1.2013

Kolmiorasian valmistus

Tuttavani kyseli edellisen postaukseni paketin valmistamisesta. Joten ajattelin hieman valaista asiaa kuvalla ja tekstillä. Paketti on tehty ohuesta kartongista (ei siis ihan ohkaisesta paperista), jonka mittasuhteet on normaalin postikortin luokkaa.


Suorakaiteen muotoisen kartongin pidempi reuna on taitettu kahtia (y-suunta on pidempi suunta kuvassa). Sen jälkeen lyhyemmän suunnan puoleen väliin on kynällä merkattu puoliväli molempiin päihin. Tämän jälkeen itse olen laittanut viivottimen pidemmän suunnan keskikohdan ja lyhyemmän suunnan keskikohdan pisteiden kohdalle ja kääntänyt kartongin viivoitinta vasten. Tässä voisi vaikka piirtää apuviivat kuvan mukaan, jos homma ei ole ihan selvä. Kaikki taitokset siis tehdään samaan suuntaan, sisälle päin. sitten olen tehnyt reiíttäjällä reiät kuvan osoittamalla tavalla. Tässäkin kokemus auttaa siinä mihin kohtaan kannatta reikä tehdä jotta paketti menee kiinni kunnolla. Sitten pujotellaan nauha kaikkien reikien läpi ja solmitaan koko komeus.

Hmmm, selvensiköhän tämä teksti ollenkaan. Toivottavasti kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Niitä on aina kiva saada.